|
Naiset ovat
jo useasti ennen naisosaston perustamista olleet tukemassa VPK:n
toimintaa monin eri tavoin. Porin VPK:n historiikissa on asiasta
useita mainintoja.
Kun VPK:mme
täytti 4.6.1881 18 vuotta, lahjoittivat kaupunkimme säätyläisnaiset
VPK:lle kunnialipun, jossa oli Porin silloinen vaakuna.
Porilaiset naiset luovuttivat nykyisen kunnialipun vuorineuvoksetar
Karin Rosenlewin johdolla VPK:lle 70-vuotisjuhlissa vuonna 1933.
Porin VPK:n
naisosaston perustava kokous pidettiin Ravintola Punaisessa Kukossa
Helsingin olympiavuonna 1952 helmikuun 11. päivänä. Läsnä oli 18
naista. Kokouspäivän valinta lienee tuolloin sattuma, onhan se nykyään
hätänumeropäivä eli 112-päivä.
Ensimmäisenä
puheenjohtajaksi valittiin Toini Rinne. Sen jälkeen naisosastoa ovat
johtaneet Kirsti Airio, Alma Laine, Laura Valkoma, Maija-Liisa
Tähtinen, Tarja Hakanen, Sirkku Lehtola ja Anita Luonila. Nykyisenä
johtajana toimii Pirjo Soini.
Aluksi
naisosasto piti ompeluiltoja Ravintola Punaisen Kukon kabinetissa.
Vuonna 1957 valmistuivat VPK:n uudet kerhotilat ja naisosaston
toiminta siirtyi yläkerran keittiön tiloihin. Keittiön ovessa oli
tällöin nimikilpi "liekkisiskot", mutta vuodesta 1972 alkaen
viralliseksi nimeksi tuli valtakunnallisesti palokuntanaiset. Samana
vuonna eli 20-vuotisen toiminnan kunniaksi naisosastomme kerhotilat,
keittiöineen rakennettiin nykyisiin toimitiloihin.
Vuonna 1976
naisosastomme aloitti varsinaisesti paloturvallisuuden valistustyön.
Valistusta on annettu lapsille päiväkodeissa, kouluissa,
leikkikentillä ja VPK:n tiloissa. Lisäksi on oltu mukana messuilla ja
112-päivän tapahtumissa. Valistusta on annettu yli 20 vuoden aikana
arviolta noin 15 000 hengelle. Tarja Hakasen panos valistuksen
sektorilla on ollut erittäin merkittävä.
Naisosastomme työtä on aina arvostettu suuresti VPK:ssa. Kuitenkin
naisten pääsy mukaan VPK:n täysivaltaiseksi jäseneksi oli todella
vaikeaa. Virallisen äänioikeuden Porin VPK:ssa naisosastomme naiset
saivat vasta tiukan äänestyksen jälkeen 80-luvun alussa. Tällä
hetkellä naisia toimii VPK:mme riveissä naisosaston lisäksi myös
nuoriso-osastossa, hälytysosastossa, soittokunnassa, tukiosastossa ja
esikunnassa, eli kaikissa osastoissamme. Niin ne ajat muuttuvat.
|