|
Kokoukset
Kerhoiltoja
pidetään joka toinen keskiviikko paitsi kesä-elokuun aikana. Osaston
toimintaohjeen mukaisia naistyötoimikunnan kokouksia pidetään tarpeen
mukaan.
Osallistutaan VPK:n kevät- ja syyskokouksiin sekä palokuntanaisten
alueen toimintaan.
Koulutus
Osallistutaan pelastusalan liiton naistyön järjestämille kursseille ja
neuvottelupäiville. Osallistutaan valtakunnallisille palokuntanaistyön
opintopäiville.
Kerhoiltojen yhteydessä kartutetaan tietoja ja taitoja
palokuntanaistyön toimintamuotojen eri alueilla.
Valistus
Pidetään
valistustilaisuuksia lapsille ja myös aikuisille mahdollisuuksien
mukaan.
Huolto
Osallistutaan hälytysmuonituksiin tarvittaessa sekä muonitetaan VPK:n
eri tilaisuuksia. Tarvittaessa muonitetaan VPK:n nuoriso-osaston oma
leiri ja osallistutaan Länsi-Suomen ja Uudenmaan pelastusliittojen
järjestämälle palokuntanuorten leirille.
Huolehditaan VPK:n kerhotilojen ja saunatilojen siisteydestä sekä
varushuollosta.
Lähimmäisapu
Pyrimme
muistamaan tulipalossa tai muussa onnettomuudessä kotinsa
menettäneitä.
Varainhankinta
Pidämme
Porin-päivänä myyjäiset kerhohuoneella sekä arpajaisia eri
tilaisuuksissa. Etsitään uusia rahanhankintamuotoja.
Muu
toiminta
Osallistumme
SPEK:n järjestämiin valtakunnallisiin tapahtumiin sekä VPK:n
joulujuhlien järjestelyihin.
Annetaan työapua VPK:lle ja sen nuoriso-osastolle tarpeen mukaan.
|