|
|
|
11.2.2011
Heikki Takala
Pekka Kari luopui tahtipuikostaan
Porin VPK:n Soittokunnan pitkäaikainen kapellimestari Pekka Kari jäi ”eläkkeelle” soittokunnan johtajan tehtävästä.
Dir.mus. Pekka Kari päätti lopettaa pitkän ja ansiokkaan uransa Porin VPK:n soittokunnan kapellimestarina. Soittokunnan jäsenillä on kuitenkin lupa odottaa hänen olevan vastakin mukana neuvonantajana ja soittajana sen mukaan kuin aika ja voimat antavat myöden. Haluja mukanaoloon ei arvattavasti puutu, koska soittaminen ja musiikin harrastus on ollut niin pitkään suuri osa hänen elämäänsä. Kuten soittajat tietävätkin hyvin, soittaminen ei monestikaan ole vain harrastus, vaan se on elämäntapa.
Pekka Karin pitkään jatkunut taival soittajana ja musiikinopettajana sai alkunsa Porin VPK:n soittokunnan riveistä. Armeijan soittokoulusta otetulla vauhdilla hänen muusikkouransa on jatkunut monissa vastuunalaisissa musiikin esitys- ja opetustehtävissä sekä alan hallinnossa.
Kesällä 1947 eli runsaat 63 vuotta sitten Pekka Kari liittyi Porin VPK:n jäseneksi. Hänen musiikkiharrastuksensa alkoi VPK:n soittokunnassa es-kornetin soittajana, sitten hän jatkoi musiikin opiskelua klarinetistina armeijan soittokoulussa Helsingissä ja siirtyi sieltä Niinisalon varuskunnan soittokuntaan. Palattuaan takaisin Poriin hän jatkoi Porin VPK:n soittokunnassa rivisoittajana, kunnes hänet valittiin kapellimestariksi 36 vuotta sitten. Hän on seurannut tässä tehtävässä isänsä, Risto Karin, ja tämän seuraajan, Reino Tuomiston, jalanjälkiä. Pekka Karin johtamana ja kouluttamana soittokunta on kehittynyt melkoisesti ja osaamisen taso on noussut valtavasti. Ilmapiiri soittokunnassa on ollut enimmäkseen leppoisa, mutta Pekka on kuitenkin osannut asettaa soittajille riittävästi haasteita ja pitänyt tavoitteet korkealla. Hänen aikanaan Porin VPK:hon on muodostunut perinteikäs musiikkikulttuuri, johon palokunnan muutkin osastot ovat kasvaneet mukaan.
VPK:n soittokunnan lisäksi Pekka Kari johti 1970-luvulla lyhyen aikaa myös Reposaaren työväen soittokuntaa. 1980-luvun alkupuolella hän oli vahvalla panoksella perustamassa Porin nuorisopuhallinorkesteria, josta hänen johdollaan ja opetuk-sellaan kasvoikin pystyvä puhallinorkesteri, joka aikanaan kunnostautui myös valtakunnallisella tasolla erityisesti kuviomarssiosaamisellaan. Tuosta nuorten joukosta on kasvanut edelleen monia musiikin ammattilaisia ja aktiivisia harrastajia. Nuorison musiikkikasvatustyötä Pekka on tehnyt myös musiikinopettajana mm. Meri-Porin, Porin Lyseon, Porin Suomalaisen Yhteislyseon ja Länsi-Porin yläasteilla ja lukioissa.
Pekka Kari on edelleen myös aktiivinen klarinetti- ja saksofonisolisti, kuten monet porilaiset ovat todenneet nauttiessaan Porin VPK:n soittokunnan ja Wilssonin pelimannien esiintymisistä, puhumattakaan monista tilaisuuksista, joissa Pekka on ystävien ja tuttavien pyynnöstä esiintynyt. Hänen musiikin harrastuksensa jatkuu edelleen, ehkä aiempaa näkyvämmin ja aktiivisemmin soittajana nyt, kun soittokunnan vetovastuu siirtyy muiden harteille.
Allekirjoittanut on ottanut nöyrin mielin vastaan Porin VPK:n kapellimestarin tehtävät kuluvan vuoden alusta lähtien. Halu rakentaa tarvittavaa osaamista Pekka Karilta, Raine Ampujalta, Markku Ollilalta sekä monilta muilta saatujen oppien luomalle perustalle on kova ja johtaa toivottavasti taitoon välittää osaamista soittokunnan jäsenille.
Heikki Takala 11.2.2011

Lastenkonsertti syksyllä 2010 Pekan johdolla - Kuva: Studio Kuvakapu, Pori
|
|
15.1.2011
Markku Heino
Porin VPK:lla 125 hälytystä vuonna 2010
Viime vuosi oli Porin VPK:n 147 toimintavuosi. Palokunnalla oli viime vuonna yhteensä 125 hälytystä. Henkilötyötunteja kertyi 2324 tuntia. Hälytykset jakaantuivat seuraavasti:
| erityyppisiä rakennuspaloja | 63 |
| vahingontorjuntatehtävä | 21 |
| automaattipalonilmoitintehtäviä | 10 |
| tieliikenneonnettomuuksia | 11 |
| liikennevälinepalot | 5 |
| asemavalmius | 4 |
| ilmaliikenneonnettomuuden vaara | 4 |
| ihmisen pelastaminen | 3 |
| metsä ja maastopalot | 3 |
| tulipalo, muu | 1 |
Palokuntaa eniten työllistivät erityyppiset rakennuspalot, toukokuulla Autopalstan tulipalo oli yksi pitkäkestoisista, sekä elokuun sääilmiöiden aiheuttamat vahingontorjuntatehtävät ja myös joka vuosi lisääntyvät liikenneonnettomuudet.
Suurimmat hälytysmäärät olivat elokuussa, 25, ja kesäkuussa, 17. Vähiten hälytyksiä oli maaliskuussa, kuusi hälytystä.
Vuonna 2009 hälytyksiä oli 108. Viimeisen viiden vuoden aikana hälytysmäärät ovat olleet selvässä nousussa. Hälytys määrät tulevat varmasti jatkossakin pysymään ainakin samalla tasolla, mikä osaltaan johtuu etupainotteisista hälytysohjeista. Poikkeavat sääilmiöt ja liikenne on lisääntynyt ja myös helppous ja herkkyys avun pyytämiseen ovat madaltuneet, mikä tuo jatkossakin palokunnille entistä enemmän tehtäviä.
Porin VPK:n palokuntasopimus Satakunnan pelastuslaitoksen kanssa edellytää10 henkilön hälytysvahvuutta. Porin VPK:lla on lisäksi kuljetussopimus Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa valmiusryhmän kuljettamisesta.
|
|
2.1.2011
Antero Luonila
VPK:n toimihenkilöt v.2011
Hallitus
Petri Vallin, puheenjohtaja Tarja Hakanen, varapj, rahastonhoitaja
Markku Heino Joonas Kekki
Marko Kokko, apulaissihteeri Jussi Laine
Lauri Lempinen, sihteeri Tero Tamminen
Lauri Turtola Petri Vinberg
Päällystö
Palokunnanpäällikkö Markku Heino
Palokunnan 1. apulaispäällikkö Jussi Laine
Palokunnan 2. apulaispäällikkö Lauri Turtola
Esikunnan johtaja Matti Kraapo
Naisosaston johtaja Pirjo Soini
Tukiosaston johtaja Jouko Nurmén
Soittokunnan johtaja Heikki Takala
Nuoriso-osaston johtaja Tuula Toivanen
Alipäällystö
Hälytysosaston esimiehet Janne Heikinmäki, Esa Ilkka, Mikko Jönkkäri,
Marko Kokko, Kimmo Salminen, Anssi Suominen, Petri Vallin ja Juha Veräväinen
Valistusmestari Heikki Vähtäri
Kalustomestari Petri Vinberg
Kalustonhoitajat Riku Vuori ja Timo Lindroos
VPK:n tiedottaja Antero Luonila
Varusvastaava Joonas Kekki
Vesiajovastaava Timo Lindroos
Muut toimihenkilöt
Isännöitsijä/ avainasiat Petri Vinberg
Kiinteistönhoitajat Pertti Koponen ja Seppo Saari
Kiinteistönhoidon apul. Pirjo Soini
Kiinteistöhälytyksien vastaanottajat Simo Saari ja Riku Vuori
Nuoriso-osaston varajohtaja Tomi Peltomäki
Nuoriso-osaston kouluttajat Marko Kokko, Tuomas Jalava, Markus Viskari,
Juho Hemmilä, Jani Marjakoski ja Marko Peltonen.
Nuoriso-osaston apukouluttajat Mikko Heinonen, Aleksi Rosendahl ja Samuli Vallin
Lipunkantajat Marko Koponen, Simo Saari ja Seppo Saari
Työsuojeluasiamies Simo Marjamäki
Suojeluasiamies Jouko Nurmén
|
|
27.9.2010
Lauri Lempinen
VPK-talojen kunnostustyöt valmiit
Vuonna 2002 suoritettiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden Porin VPK:n rakennusten kuntoarviointi tavoitteena saada talojen kunnostamiseen EU–tukea. Kartoituksen kohteena olivat alkuperäinen, vuonna 1894 valmistunut palokunnantalo (nykyinen ravintolarakennus) ja letkutorneineen vuonna 1899 rakennettu ja 1937 korotettu paloasemarakennus.

Porin kaupungin Teknisen palvelukeskuksen toimitilayksikön toimeksiannosta selvityksen suunnittelun suoritti Arkkitehtitoimisto Küttner ky tarpeellisine osaselvittäjineen. Muina kohteina olivat Hallitalo ja Porin Suomalainen Klubi – Svenska Klubben i Björneborg.
VPK sai lääninhallituksen myönteisen EAKR- rahoituspäätöksen syksyllä 2009, jolloin hankkeen käytännön valmistelu voitiin alkaa.
Kesällä 2010 ravintolarakennuksen lahot puuosat uusittiin ja vanhat yhdeksän maalikerrosta poistettiin. Värisävyiksi valittiin vanhoista maaleista toiseksi vanhimmat, luonnonkivisokkeliin soveltuvat harmaat. Lisäksi tehtiin monia entisöimis- ja muita korjaustoimenpiteitä. Paloasemarakennukseen vaihdettiin kolmilasiset ikkunat. Rakennuksen korjausrappaus ja maalaus toteutetaan ensi kesänä.
Julkisivuremonttien kokonaiskustannukset olivat 211.000 euroa, josta EU-avustuksen osuus oli 108.800 euroa ja EU-rahan saamisen ehtona ollut Porin kaupungin avustus 27.200 euroa. Hanke toteutettiin VPK:n ja seuraavien tahojen yhteistyönä:
Hankkeen suunnittelu ja hallinnointi:
-rakennuttajatehtävät: Porin YH– Asunnot Oy
-rahoittajan EU-valvonta: Satakuntaliitto
-arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Küttner ky
-väriasiantuntija: Verstas2
-rakennuskonservointi: Satakunnan Museo
-rakennustekninen suunnittelu ja valvonta: Porin Juva Oy
Toteutus:
-rakennustekniset tutkimukset: Rakennus Koppelomäki Ky
-palokunnantalon korjaus- ja maalaustyöt: Maalausliike J Sukeva
-palokunnantalon sähkötyöt: Sähköasennus Kärki & Voutilainen Oy
-palokunnantalon peltityöt: K.T. Tähtinen Oy
-paloasemarakennuksen ikkunat: Skaala Ikkuna- ja Ovipalvelu Oy
-telekaapelityöt: Empower Oy

Suunnittelukokouksia pidettiin kuusi kertaa. Hankkeen ohjausryhmä kokoontui neljä kertaa, työmaakokouksia oli kolme.
Porin VPK:n Hallitus kiittää kaikkia hankkeen toteuttamiseen osallistuneita henkilöitä ja osapuolia hyvin tehdystä työstä sekä jäsenistöä ja vuokralaisia joustavasta suhtautumisesta töiden aiheuttamiin järjestelyihin.
|
|
21.9.2010
Lauri Lempinen
Porin VPK:n syysretki Isojoella
Klubitoimikunnan järjestämä VPK:n syysretki tehtiin viikonloppuna 11. - 12.9. Isojoelle. Kohteena oli Luontomatkailukeskus Konkarin Loma, joka sijaitsee erämaan laidalle johtavan pikkutien päässä. Laatuaikaa vietti ja toistensa seurasta nautti 12 palokuntalaista, joista 9 oli Naisosastosta ja 3 Esikunnasta.
Hieman harmiteltiin, ettei täyshoito ”kelvannut” useammalle, mutta samalla muistettiin vanha perustotuus: ei se määrä, vaan laatu.
Konkarin Loma on verrattain uusi matkailukeskus, jonka kaikki rakennukset, huonekalut ja muut varustelut hohtivat uutuuttaan ja siisteyttään. Huomasi, että viihtyisyyteen oli panostettu todella paljon vierailijoita ajatellen. Ainoa pikku ihmetyksen aihe oli majoitusrakennuksen ja ruokalarakennuksen ja saunan välinen etäisyys, joka kylläkin hoitui tehokkaasti kunniakuljetuspäällikkö Matti Kraapon varmassa kyydissä. Toinen sauna oli majoitusrakennuksessa.
Sää oli syksyisen kolea ja sateinen, joten seurueen aktiviteetit olivat sisäpainotteisia. Lauantaina tosin kaksi urheaa, Seija Milan ja Pirjo Soini kävivät lintutornilla ihailemassa erämaamaisemia. Alueella on myös kaksi lentopallokenttää ja frisbeegolfrata lukuisten polkujen lisäksi.

Erämaamaisemat vetivät vertoja Lapin vastaaville, vain tunturit olivat piilossa
Tulokahvit, lauantain lounas sekä sunnuntain aamiainen nautittiin ruokalarakennuksessa. Lauantain iltamakkarat lisukkeineen oli tarkoitus nauttia kodassa ja laavussa, mutta sääolosuhteiden takia valitsimme sisäruokinnan. Lauantai-iltaa vietettiin leppoisasti majoitustalon kookkaassa olohuoneessa lauleskellen ja toisiamme vitseillä viihdyttäen.

Olis maistunut varmaan sullekin, vai mitä, puheenjohtaja?

Ruokalarakennus, jonka takana on sauna kylpytynnyreineen ja jokeen johtavine laitureineen

Saunanjälkeistä iltatunnelmaa. Mitähän tulossa, tuntuvat Tarjat tuumivan
Minulle henkilökohtaisesti viikonloppu oli suorastaan elämys. Toivon, että Klubitoimikunta löytää taas ensi vuonna kiintoisan kohteen lähietäisyydeltä ja että osastojen ”poikkitieteellinen” yhteistyö laajenee ja syvenee.
Kiitokset järjestäjille ja kuljettajille!
|
|
17.9.2010
Lauri Lempinen
Esikuntalaisia saariston rengastiellä
Porin palolaitoksen Veteraanit järjesti heinäkuun seitsemäntenä päivänä kesäretken, joka päivänmittaisena suuntautui Turun saaristoon. Retkeläisiä oli koko 50-henkinen loistoluokan turistibussi täynnä. Esikunnasta matkalla olivat mukana Teuvo Kaapeli, Pertti Koponen, Matti Kraapo, Altti Lehtola, Lauri Lempinen, Tauno Partanen ja Kauko Salonen.
Saariston Rengastie on Merenkulkulaitoksen vuonna 1996 käynnistämä hanke, jonka tarkoituksena on edistää Lounais-Suomen saariston pohjois- ja keskiosien matkailua sekä parantaa saariston sisäisiä ja mantereen välisiä yhteyksiä ja saavutettavuutta. Rengastie koostuu sekä yleisen tieverkon että niitä yhdistävistä lautta- ja lossiyhteyksistä. Reitillä on pituutta yhteensä 160 – 190 maantiekilometriä, minkä lisäksi vesistöjen ylityksiä on kaikkiaan noin 30 -50 kilometriä reittivalinnasta riippuen. Vuosittain reitillä liikkuu noin 20 000 matkailijaa. Meidän reittiimme sisältyi 8 aluksella tehtyä veden ylitystä ja 12 siltaa, joten merimaisemia saatiin ihailla.
Aamukahvit juotiin Kustavin Savipajalla Laupusissa, jossa savituotteiden lisäksi oli mahdollisuus tutustua mm. hopeakorujen valmistamiseen. M/S Auroralla matkattiin Jumoon ja sieltä edellee lossilla Iniöön, jossa tutustuttiin kylään kirkkoineen. Lounaan jälkeen seilattiin Mossalaan M/S Antonialla, joka seuraavalla viikolla kärsi pienen haverin rantautuessaan ja oli pois liikenteestä muutaman päivän.
Aamupäivän poutapilvisyys kirkastui iltapäivällä aurinkoiseksi kesäpäiväksi, joten Björkön, Houtskärin, Kittuisten, Korppoon Galtbyn ja Retaisten väliset meri- ja maamatkat maisemineen olivat nautittavaa katseltavaa. Iltapäiväkahvi nautittiin Nauvon Gammelgårdenissa. Entinen vanhainkoti toimii ravintolana täysine oikeuksineen, mikä tyytyväisinä todettiin. Nauvossa pidimme viimeisen tauon vierasvenesatamassa, jossa nähtiin miljoonia euroja kellumassa köysillä poijuihin kiinnitettynä.
Viimeinen varsinainen tutustumiskohde oli Parainen, jossa kiertoajelulla nähtiin mm kalkkilouhoksen valtava ”monttu”.
Matkan järjestelyistä vastasi Porin palolaitoksen Veteraanien puheenjohtaja Kalevi Stenroos, bussia kuljetti ammattitaidolla Onni Savimäki ja erinomaisena oppaana toimi Oona Johansson, joille esitän kaikkien matkalaisten puolesta mitä kauneimmat kiitokset.
Saariston Rengastietä voi perustellusti suositella kesäiseksi retkeilykohteeksi joko päiväretkenä bussilla tai pitempikestoisena autoillen tai pyöräillen.

Kustavin kahvipaikalla oli muistoja myös menneiltä vuosilta.
Kuva: Matti Kraapo

Jolla on paikka paikan päällä, häll’ on paatti vetten päällä.
Kuva: Matti Kraapo
|
|
29.6.2010
Lauri Lempinen
Ulkopintaremontit käynnistyvät
Porin VPK:n kiinteistöjen ulkopuolinen saneeraus toteutetaan EU-tuen turvin. Töiden alkuun päästään heinäkuun alussa.
Vuonna 2002 Porissa suoritettiin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kuntoarviointi tavoitteena saada talojen kunnostamiseen EU –tukea. Tutkimuksen kohteina olivat Hallitalo, Porin Suomalainen Klubi ja Porin VPK:n kaksi rakennusta. Palokunnan rakennukset olivat alkuperäinen, vuonna 1894 valmistunut palokunnantalo ja letkutorneineen 1899 rakennettu ja 1937 korotettu paloasemarakennus. Porin kaupungin Teknisen palvelukeskuksen toimitilayksikön toimeksiannosta selvityksen suunnittelun suoritti Arkkitehtitoimisto Küttner ky tarpeellisine osaselvittäjineen.
Tehtyjen selvitysten perusteella Porin YH -asunnot Oy teki työsuunnitelman ja kustannusarvion, joihin perustuen avustusta anottiin lääninhallitukselta. Euroopan aluekehitysrahaston kyseisen ohjelmakauden rahat kuitenkin loppuivat, joten hanke jäi joksikin aikaa ”lepäämään”. Loppukesällä 2009 saimme lääninhallitukselta viestin, että rahoitusanomus voitaisiin jättää, mutta että EU –tuen saamisen ehtona on, että hankkeeseen saadaan myös Porin kaupungin rahoitusta. Molemmat rahoittajatahot tekivät myönteisen päätöksen, joten hankkeen suunnittelutyöt voitiin aloittaa heti vuodenvaihteessa. Lääninhallitusten toiminnan loputtua EU –rahoituksen yhteystahona toimii Satakuntaliitto.
Urakkatarjousten pyyntövaiheessa kokonaisuus jaettiin kahteen osaan. Toinen pyyntö koski molempien rakennusten julkisivujen kunnostustyötä (mm. puuosat ja rappaus) sekä huoltomaalausta. Toisessa tarjouspyynnössä kilpailutettiin paloasemarakennuksen ikkunoiden vaihto.
Vastoin kaikkia selvityksiä ja huolellista suunnittelua hankkeen kokonaiskustannukset nousivat siinä määrin korkeiksi, että päädyttiin siihen, että nyt toteutetaan ravintolarakennuksen korjaukset, mutta paloasemarakennukseen vaihdetaan vain ikkunat.
Rappauksen korjaus ja rakennuksen maalaus toteutetaan ensi kesänä.
Ravintolarakennuksen kunnostus alkaa heinäkuun alussa. Työn vaikutuksista päivittäiseen toimintaan on laadittu ohje VPK:n jäsenistölle ja vuokralaisille. Paloasemarakennuksen ikkunat vaihdetaan elokuussa.
|
|
4.6.2010
Heikki Vähtäri
Valistustapahtumia
Lastentapahtuma 25.5 / Kirjurinluoto
Kirjurinluodossa järjestettiin tiistaina 25.5 Iltismaa -lastentapahtuma, johon osallistuivat kaikki Porin iltisläiset. Porin VPK:n valistusryhmä oli myös mukana järjestämässä ohjelmaa lapsille. Lähes 250 lasta tutustui sammutusauton kalustoon ja erityisen mielenkiintoisia olivat VPK:n poljettavat minipaloautot sekä pelastuslaitoksen valistusminipaloauto SAT11. Lisäksi lapset saivat ruiskuttaa sankoruiskulla keiloja kumoon. Hellepäivän kruunasi vesisuihkun läpijuoksu.


Kesämökin paloturvallisuus 3.6 / Hevosluoto
VPK:n valistusryhmä järjesti Hevosluodon siirtolapuutarhayhdistyksen jäsenille kesämökin paloturvallisuuskoulutuksen torstaina 3.6. Aluksi pidettiin tunnin mittainen luento-opetus, jossa käsiteltiin tärkeimmät kesämökin turvallisuus asiat. Tämän jälkeen osallistujat harjoittelivat sammutuspeitteen ja nestesammuttimen käyttöä. Tilaisuuteen osallistui n.25 mökkiläistä.


|
|
4.6.2010
Lauri Lempinen
Paloveteraanit Pansiossa
Porin Palolaitoksen Veteraanien ja Porin VPK:n Esikunnan monivuotista hyvää yhteistyötä jatkettiin to 15.4. tekemällä yhteinen tutustumismatka Saaristomeren Meripuolustusalueen päätukikohtaan, joka sijaitsee Turun Pansiossa. Päätukikohtaan tukeutuvat Meripuolustusalueen esikunta sekä laivasto-osat 6.Ohjuslaivue ja 4.Miinalaivue. Tukiyksiköistä Pansiossa sijaitsevat Saaristomeren Meripataljoona ja huoltoyksiköistä Huoltokeskus, jonka toimintoja on myös Korppoossa. Lisäksi joukko-osastoon kuuluu Laivaston Soittokunta.
Saaristomeren Meripuolustusalue (SmMepa) on merivoimien komentajan alainen valmiusyhtymä, joka vastaa Saaristomeren ja Ahvenanmaan alueen puolustuksesta. Meripuolustusalueen laaja vastuualue meritoimintojen osalta ulottuu Hangosta Ahvenanmaan alue mukaan lukien Tornioon saakka. Sen tärkeimmät tehtävät ovat merivalvonta, alueellisen koskemattomuuden turvaaminen merellä, sodan ajan joukkojen perustaminen ja kouluttaminen sekä meriyhteyksien turvaaminen.
Tultuamme perille Pansioon meidät otti vastaan yliluutnantti Saku Heinonen, jonka johdolla nautittiin maukkaat silakkapihvit Muonituskeskuksessa. Ruokasalissa esiteltiin myös monipuolisesti menneiden vuosien historiaa ja perinteitä.
Laivaston Kerholla yliluutnantti Heinonen suoritti Saaristomeren Meripuolustusalueen yleisesittelyn nykyaikaisin metodein. Esittelyn aikana tehtiin myös lukuisia kysymyksiä, koska retkeläisten joukossa oli mukana varusmiespalveluksensa Pansiossa suorittaneita paloveteraaneja. Etenkin retken käytännön valmisteluista vastannut Juhani Lehti ja Palolaitoksen veteraanien puheenjohtaja Kalevi Stenroos palasivat ajassa viitisenkymmentä vuotta taaksepäin.
Kerholta siirryimme tutustumaan sotilaspalokuntaan, jonka toimintaa ja kalustoa esitteli luutnantti Holvitie. Erityistä mielenkiintoa herätti erikoissammutusyksikkö SM15, Pasin eli panssaroidun Sisun ”monikäyttömuunnos”. Sammutusautossa oli korkea maavara, joten se soveltui hyvin myös maastotehtäviin. Yhteistoimintasopimuksin oli turvattu, että molempia yksiköitä voidaan käyttää myös aluepelastuslaitoksen virka-aputehtävissä.
Viimeinen varsinainen tutustumiskohde oli Ohjusvene Rauma, jota sotasatamassa esittelivät yliluutnantti Aalto ja kokelas Tomunen. Rauma-luokan ohjusveneet Rauma, Porvoo ja Naantali ovat kolmannen sukupolven suomalaisia ohjusveneitä, jotka on rakennettu Hollmingin Rauman telakalla vuosina 1990 – 1992. Alukset ovat alumiinirakenteisia sekä kokoonsa nähden kevyitä ja ketteriä. Rauma-luokan ohjusveneissä on perinteiset potkurit korvattu tehokkaalla ja nopean liikehdinnän mahdollistavalla vesisuihkupropulsiolla. Alukset kiihtyvät, hidastuvat ja kääntyvät poikkeuksellisella tavalla ja pystyvät toimimaan hyvinkin matalissa vesissä.
Päivän päätteeksi tehtiin vielä kiertoajelu varuskunta-alueella. Matkassa oli yhteensä 16 palolaitoksen ja VPK:n Esikunnan paloveteraania. Matka tehtiin pelastuslaitoksen ja VPK:n miehistöautoilla.

Erikoissammutusyksikkö SM15

Mielenkiinnolla ja tarkkaavaisina paloveteraanit kuuntelivat luutnantti Holvitien esitystä sotilaspalokunnan toiminnasta. Toinen oikealta on isäntänämme toiminut yliluutnantti Saku Heinonen.
|
|
26.4.2010
Tuula Toivanen
Vaikeuksien kautta voittoon
Palokuntanuorten SM-kilpailun, Veikon maljan kultajoukkue
Hermanni Väisänen
Niko Aronen
Vesa Välitalo
Arttu Korhonen
Jarkko Koivumäki
Janina Holmström
ja varalla
Nina Aronen
toimi esimerkillisesti Helsingin Senaatintorilla järjestetyssä kilpailussa. Viiden tunnin karanteenin jälkeen oli selvää, että rata tulisi olemaan erittäin vaativa. Osallistuneista 31:stä joukkueesta vain viisi alitti 10 min ajan.
Haastavimmaksi tehtäväksi osoittautui nestepalon sammutus, josta tuli usean joukkueen kompastuskivi. Porin VPK:n nuoriso-osaston joukkue piti kuitenkin päänsä kylmänä ja toimi ripeästi, eikä jäänyt ihmettelemään tuomarin SEIS-komentoa, vaan epäonnistuneen yrityksen jälkeen lähtivät selvittämään tehtävää toisella tavalla.
Osa joukkueesta seurasi kilpailun loppumetrejä noin 50m korkeudesta, koska paikalla oli Havatorin nostolava-auto, joka oli kilpailijoiden käytössä. Riemu oli siis aivan kirjaimellisesti ylimmillään, kun Senaatintorin yltä kajahti riemunkiljaisu viimeisten kahden joukkueen ylittäessä kärkiajan 7.10.
Onnea oli matkassa myös siinä, että tukiosastosta löytyi kuljettaja, joka oli halukas lähtemään näiden erittäin fiksujen ja hyvin käyttäytyvien nuorten kanssa matkalle. Iso kiitos koko nuoriso-osaston puolesta.
Myös takaisintulomatka Poriin oli mieleenpainuva. Taivassalon joukkueen auto jättäytyi jälkeen Helsingin keskustassa, mutta saavutti Porin auton moottoritiellä. Auto ajoi P472:n viereen ja ikkunaan ilmestyi paperi, jossa luki:"Onnea Pori!" Todellista palokuntahenkeä!

Vasemmalta: Hermanni Väisänen, Vesa Välitalo, Janina Holmström, kasvot piilossa Jarkko Koivumäki, Niko Aronen, Arttu Korhonen
Kuva: Jari Känsäkangas
|
|
24.4.2010
Tomi Peltomäki
Voitto Veikon maljassa
Veikon malja -kilpailu on palokuntanuorten Suomen mestaruuskilpailu. Kilpailu on ns. pimeä kalustokilpailu eli kilpailutehtävää ei kerrota etukäteen. Veikon maljaan voivat osallistua kaikki osastot riippumatta aiemmasta menestyksestä. Kilpailu järjestetään kerran vuodessa ja kilpailun voittaja saa vuodeksi VEIKON MALJAN, jonka on lahjoittanut Veikko Nummela, palokalustotehdas Nummela OY:n entinen toimitusjohtaja. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna Helsingissä, Senaatintorilla. Karanteenialue oli Kallion keskuspaloasemalla
Porin VPK:n nuoriso-osaston joukkue otti osaa Veikon maljaan voittoisasti. Joukkue valmistautui Tomi Peltomäen johdolla kilpailuihin, apuna oli muita nuorten kouluttajia ja brankkariryhmäläisiä eli vanhempia nuoria.
Kilpailijoiden tiedossa ennalta oli vain kalustoluettelo joka oli tänä vuonna seuraavanlainen:
4kpl työjohtoa,
1kpl yhdistelmäsuihkuputki,
1kpl palonaru,
1kpl rullamitta väh. 25m,
1kpl käsisaha.
Kilpailukenttä oli tänä vuonna seuraavanlainen:
Joukkueen piti sahata kulkuaukko kentälle.
Palonarulla piti nostaa telineille sorkkarauta. Telineen päällä oli laatikko joka oli murrettava auki. sisältä löytyi lisäkäsky. Joukkue selvitti työjohtoselvityksen turvaksi. Lisäksi joukkueenjohtaja piti kantaa kilpailukentältä kalustoruudussa olevilla paareilla lähtöruutuun. Aika loppui.
Porin VPK:n joukkue toimi hyvin yhteen, ottaen huomioon sen eri iät. Kilpailujuokkueessa sai olla 6 nuorta joiden YHTEENLASKETTU IKÄ 1.1.2010 sai olla 84-vuotta.
Kilpailun tulosten kolmen kärki:
1. Porin VPK, aika 07.10,
2. Inkeroinen 07.52,
3. Pakinkylä 08.06.
|
|
6.3.2010
Jussi Laine
112-päivä
112-päivä on valtakunnallinen turvallisuuskampanja, jota vietetään joka vuosi helmikuun 11. päivänä. Kampanjassa eri yhteistyötahot tarjoavat yleisölle turvallisuusneuvoja arkeen, sekä vinkkejä, joiden avulla voi välttää esimerkiksi tapaturmia, rikoksia ja tulipaloja. 112-päivää on vietetty ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja sen idean isänä on toiminut porilainen Lauri Lempinen. Tänä vuonna 112-päivää vietettiin jo 14. kerran.
Porin VPK:ssa 112-päivää on vietetty melkein katkeamatta jokaisena vuotena eri kouluissa kiertäen. Tuo katkeaminen tapahtui vuonna 2007, jolloin 112-päivä osui sunnuntain päälle. Perinteisesti 112-päivän järjestelyihin ovat osallistuneet Porin VPK:n eri osastojen edustajat.
112-päivinä kouluilla on järjestetty valistustilaisuuksia luokissa ja lisäksi oppilaat ja opettajat ovat saaneet tutustua välitunneilla VPK:n ajoneuvokalustoon. Tänä vuonna valistustapahtuma pidettiin Kalaholman koululla, jossa valistettiin kaikki koulun oppilaat ja opettajat. Kalaholman koululla olivat VPK:n lisäksi myös hätäkeskuslaitoksen, pelastuslaitoksen ja poliisin edustajat. Hätäkeskuksen henkilöt vetivät osan valistustunneista ja pelastuslaitoksen ja poliisin edustajat esittelivät koulun pihalla omaa toimintaansa.
Lisäksi koulun oppilaat vastasivat innolla heille jaettuihin kysymyspapereihin, jotka toimivat samalla myös arvontalipukkeina. Arpajaisten palkintoina oli mm. käsisammutin ja häkävaroittimia, joten mistään ”huonoista” palkinnoista ei ollut kyse. Kiitos näistä palkinnoista kuuluu Satakunnan hätäkeskukselle.
2010 vuoden 112-päivän valmistelut tehtiin Porin VPK:n valistusryhmässä, jonka toiminta käynnistyi vähän reilu vuosi sitten. Valistusryhmän toiminta on aktiivista ja väkimäärä tuntuu kasvavan joka kokouksessa, joten odotan mielenkiinnolla miten valistusryhmä kehittyy tulevaisuudessa. Toivotan kaikki valistuksesta kiinnostuneet Porin VPK:n jäsenet sydämellisesti tervetulleiksi joukkoomme! Seuraava kokous pidetään Sunnuntaina 14.3. VPK:n takkahuoneella kello 16:00 alkaen.
Ensi vuonna 112-päivä osuu perjantaille, joten Porin VPK on takuu varmasti liikkeellä suurella väkimäärällä. Toivottavasti sinäkin pääset osallistumaan tapahtumaan silloin!
|
|
24.1.2010
Markku Heino
Porin VPK:lla viime vuonna 108 hälytystä
Viime vuosi oli Porin VPK:n 146. toimintavuosi. Palokunnalla oli viime vuonna yhteensä 108 hälytystä. Hälytykset jakaantuivat seuraavasti:
| erityyppisiä rakennuspaloja | 61 |
| automaattipalonilmoitin | 15 |
| tieliikenneonnettomuuksia | 10 |
| liikennevälinepalot | 6 |
| metsä ja maastopalot | 5 |
| tulipalo, muu | 5 |
| ilmaliikenneonnettomuuden vaara | 4 |
| vahingontorjuntatehtävä | 1 |
| muu virka-apu | 1 |

Henkilötyötunteja kertyi hälytyksissä 2278 tuntia. Palokuntaa eniten työllistivät erityyppiset rakennuspalot, sekä lisääntyneet tieliikenneonnettomuudet. Pitkäkestoiset yli viisi tuntia kestävät palot olivat työläitä, erityisesti Ilmailuopistontien korjaamorakennus ja Vähärauman VPK:n talon sammutustyöt.
Suurimmat hälytysmäärät olivat kesäkuussa, 14, ja heinäkuussa, 13. Vähiten hälytyksiä oli maaliskuussa ja joulukuussa: kummassakin kolme hälytystä.
Vuonna 2008 hälytyksiä oli 89. Viimeisen viiden vuoden aikana hälytysmäärät ovat olleet selvässä nousussa. Hälytysmäärät tulevat varmasti jatkossakin pysymään ainakin samalla tasolla, mikä osaltaan johtuu etupainotteisista hälytysohjeista. Ihmiset liikkuvat paljon, poikkeavat sääilmiöt ja liikenne on lisääntynyt ja myös helppous ja herkkyys avun pyytämiseen ovat madaltuneet, mikä tuo jatkossakin palokunnille entistä enemmän tehtäviä.
Uusi palokuntasopimus tuli voimaan 2008 vuoden alusta alkaen. Porin VPK on ollut tyytyväinen uuteen sopimukseen. Uusi sopimus on taloudellisesti paljon parempi ja esimerkiksi paloautojen polttoainetankkaus tapahtuu keskusasemalla. Palokunnalla on nyt parempi mahdollisuus kohdentaa omistamiensa kiinteistöjen vuokratulot kiinteistöjen korjauksiin. Palokuntasopimus edellyttää Porin VPK:lta 10 henkilön hälytysvahvuutta.
Porin VPK:n tarkoituksena on pelastustoimen edistäminen ja kehittäminen sekä pelastusavun antaminen normaali- ja poikkeusoloissa. VPK kokoaa jäsenikseen henkilöitä, jotka ovat vapaaehtoisesti sekä järjestäytyneesti kiinnostuneet edistämään yhteiskunnan ja ympäristön turvallisuutta ja turvaamaan kansalaisia onnettomuuksien aiheuttamilta vaaroilta.
Porin VPK:aan kuuluu noin 200 jäsentä, jotka toimivat kuudessa eri osastossa. Osastot ovat: Esikunta, Hälytysosasto, Naisosasto, Nuoriso-osasto, Soittokunta ja Tukiosasto.
Porin VPK on Suomen toiseksi vanhin vapaaehtoinen palokunta ja se on perustettu vuonna 1863.
Lisää tietoja Porin VPK:sta nettisivuiltamme www.porinvpk.net.
Postiosoite on: Itäpuisto 13, 28100 PORI
Porin Vapaaehtoinen Palokunta ry
Markku Heino
VPK:n päällikkö
Puh. 040 580 2080
|
|
4.1.2010
Antero Luonila
Porin VPK:n toimihenkilöt vuonna 2010
Porin VPK:n hallitus piti 30.12.2009 järjestäytymiskokouksen, jossa hallituksen sisäisen tehtäväjaon lisäksi vahvistettiin VPK:n toimihenkilöt vuodeksi 2010.
Hallitus
| Puheenjohtaja | Petri Vallin
| | Varapuheenjohtaja | Tarja Hakanen
| | Sihteeri | Lauri Lempinen
| | Apulaissihteeri | Leena Mäkinen
| | Rahastonhoitaja | Tarja Hakanen
| | Muut jäsenet | Markku Heino, Marko Kokko, Janne Smedberg, Tero Tamminen, Lauri Turtola, Petri Vinberg
|
Päällystö
| Palokunnanpäällikkö | Markku Heino
| | Palokunnan 1. apulaispäällikkö | Tero Tamminen
| | Palokunnan 2. apulaispäällikkö | Lauri Turtola
| | Esikunnan johtaja | Matti Kraapo
| | Naisosaston johtaja | Pirjo Soini
| | Tukiosaston johtaja | Jouko Nurmén
| | Soittokunnan johtaja | Pekka Kari
| | Nuoriso-osaston johtaja | Joonas Kekki
|
Alipäällystö
| Hälytysosaston esimiehet | Mikko Järvinen, Marko Kokko, Kimmo Salminen,
Esa Ilkka, Seppo Kovalainen, Petri Vallin ja
Juha Veräväinen
| | Valistusmestari | Heikki Vähtäri
| | Kalustomestari | Petri Vinberg
| | Kalustonhoitajat | Riku Vuori ja Timo Lindroos
| | VPK:n tiedottaja | Antero Luonila
| | Varusvastaava | Joonas Kekki
| | Vesiajovastaava | Timo Lindroos
|
Muut toimihenkilöt
| Isännöitsijä / avainasiat | Petri Vinberg
| | Kiinteistönhoitajat | Pertti Koponen, Seppo Saari ja Simo Saari
| | Nuoriso-osaston varajohtaja | Mikko Jönkkäri
| | Nuoriso-osaston kouluttajat | Tuula Toivanen, Jenni Pirttilahti, Tomi Peltomäki, Markus Viskari, Riku Vuori, Tuomas Jalava,
Marko Kokko, Juho Hemmilä ja Jani Marjakoski
| | Lipunkantajat | Jari Järvinen, Marko Koponen, Simo Saari ja Seppo Saari
| | Työsuojeluasiamies | Simo Marjamäki
| | Suojeluasiamies | Jouko Nurmén
| | Hallituksen avustaja | Heikki Takala
| | | | |
|
|
29.11.2009
Antero Luonila
Porin VPK:lla kävi yli 400 henkeä

Päivä paloasemalla-tapahtuman kävijämäärä yllätti Porin VPK:n Valistusryhmän.
Peräti 410 henkeä kävi tutustumassa Porin VPK:n toimintaan ja paloautoihin. 230 henkeä sai opetusta palovaroittimesta, hätäpoistumisesta ja kynttilän sammuttamisesta. 70 henkeä uskaltautui sammuttamaan tulen sammuttimella ja sammutuspeitteellä.
Suurin osa kävijöistä oli lapsiperheitä, mutta eläkeläisten suuri määrä oli yllätys. Kävijöitä viihdytti VPK:n oma Soittokunta ja rumpuryhmä.
Yhteensä 45 henkeä oli järjestelyissä mukana. Esikunnasta 5, Hälytysosastosta 11, Naisosastosta 9, Nuoriso-osastosta 8, Soittokunnasta 7 ja Tukiosastosta 5 henkeä.
Kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille!
Lisää valokuvia tapahtumasta on linkitetty VPK:n etusivulle.
|
|
7.11.2009
Antero Luonila
Porin VPK:n syyskokouksen päätöksiä
Porin Vapaaehtoinen Palokunta ry:n syyskokous valitsi yksimielisesti uudeksi VPK:n kunniapäälliköksi Matti Kraapon (kuvassa). Hän on Porin VPK:n 146-vuotisen toiminnan aikana seitsemäs kunniapäällikkö. Aikaisemmin kunniapäälliköinä ovat olleet kunnallisneuvos Oskar Lilius, pormestari, vapaaherra Harald von Hellens, johtaja Väinö Vesa, johtaja Lauri Lindroos, edustaja Eino Salonen ja työnjohtaja Kalevi Lampioinen.
VPK:n puheenjohtajaksi valittiin Petri Vallin vuosiksi 2010- 2011. Hän on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2002 alkaen. VPK:n päälliköksi valittiin edelleen Markku Heino.
Erovuoroisista Hallituksen jäsenistä valittiin edelleen jatkamaan Tarja Hakanen ja Tero Tamminen. Uusina jäseninä valittiin Lauri Turtola ja Petri Vinberg. Hallituksessa jatkavat Markku Heino, Lauri Lempinen, Marko Kokko, Leena Mäkinen ja Janne Smedberg.
Tilintarkastajiksi valittiin uudelleen HTM Ilkka Tähtinen ja Antero Luonila ja varalle HTM Jorma Leivo ja Orvo Luoma.
Syyskokous hyväksyi myös Porin VPK:n toimintasuunnitelman ja budjetin vuodelle 2010.
- Nykyinen uusi palokuntasopimus edellyttää hyvää hälytysvalmiutta. Tämän vuoksi Hälytysosaston jäsenten koulutukseen ja varustukseen tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Tänä vuonna hälytyksiä on ollut jo 96 kun koko viime vuonna niitä oli 89.
- Vankka palokuntanuorisotyö tuottaa vuosittain Hälytysosastoomme uusia jäseniä.
Kansalaisten ja erityisesti nuorten turvallisuusvalistukseen tullaan panostamaan erilaisilla tapahtumilla.
- Kaupungin keskustassa olevien VPK:n kiinteistöjen ulkopuolisen kunnostuksen valmistelua EU-tukiprojektina jatketaan. VPK:n kiinteistöthän ovat niitä harvoja alkuperäisiä rakennuksia uudelleen rakennetulla keskusta-alueella.
- VPK:n 146-vuoden aikana kertyneet vanhat asiakirjat tullaan sijoittamaan niin, että ne on helposti saatavissa tarvittaessa ja myös mahdollisten tutkijoiden käytettävissä. 150-vuosijuhlien yhteydessä julkaistavan historiateoksen valmistelua jatketaan.
- Porin VPK:n Soittokunta on yksi maamme parhaista palokuntasoittokunnista ja se konsertoi jälleen ensi vuonnakin.
|
|
27.10.2009
Tellervo Nurmi
VPK:n soittokunnan Matias Nurmen erikoisempi inttiarki
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta osallistui lokakuussa 2009 Rotterdamissa Hollannissa The Netherlands Military Tattoo-tapahtumaan, joka on huippuluokan kansainvälinen tapahtuma. Tattoon esitys- ja harjoituspaikkana toimi Rotterdamin 10.000 katsojaa vetävä Ahoy-monitoimiareena. Osittaisesta kielimuurista huolimatta järjestelyt toimivat hyvin, ja etenkin majoitukseen sekä kansainväliseen kanssakäymiseen oltiin tyytyväisiä. Majoitus tapahtui noin kuuden hengen ryhmissä Bungalow-tyyppisissä taloissa.
Varusmiesten päiväohjelmassa oli runsaasti harjoittelua, mutta aikaa jäi myös tutustua tapahtuman muihin esiintyjiin sekä seurata heidän harjoitteluaan. Mukana oli soittokuntia eri maista mm. Koreasta ja Amerikasta, hyvinkin eksoottisia ja jännittäviä kokoonpanoja ja monenlaista musiikkia.
Omassa esityksessään suomalaiset esittivät laadukasta sotilasmusiikkia ja kuviomarssia.Lisäksi soittokunta lauloi Finlandian Matiaksen kumartaessa valtionlipulla kaikkin eri ilmansuuntiin. Suomalaisten esitys keräsi kehuja sekä The Netherlands Military Tattoon johtajalta että Hollannin ja Suomen puolustusvoimien ylikapellimestareilta. Yleinen arvio suomalaisten taidoista oli Very high level-luokitus ja varusmiessoittokunta edusti luokassaan maailman kärkeä.
Suomi esiintyi edukseen.
|
|
26.10.2009
Heikki Vähtäri
Tulevat kokit harjoittelivat tulipalon sammuttamista kattilan kannella
Porin ammattiopiston hotelli- ja ravintola-alan opiskelijat vierailivat VPK:lla perjantaina 16.10. Samalla he saivat kahden tunnin tiiviin paketin turvallisuuskoulutusta. Tapahtuman järjestäjänä toimi VPK:n Valistusryhmä. Koulutuksen aluksi Tuula Toivanen ja Heikki Vähtäri kertoivat takkahuoneella tuleville ravintola-alan ammattilaisille mm. ravintoloiden ja hotellien paloturvallisuusasioista.
Koulutuksen toinen osa käsitteli alkusammutusta. Riku Vuori ja Joonas Kekki opastivat sammutuspeitteen ja sammuttimen käytössä. Jokainen opiskelija myös kokeili käytännössä miten kattilassa syttynyt nestepalo sammutetaan oikeaoppisesti kattilan kannella.

|
|
26.10.2009
Heikki Vähtäri
Porin VPK:n Valistusryhmä
Hyvä VPK:n jäsen!
Olet varmaan huomannut, että palokuntaamme on perustettu uusi ryhmä, Porin VPK:n Valistusryhmä.
Valistusryhmän tarkoituksena on järjestää pelastusalan valistustilaisuuksia lastentarhalaisille, koululaisille ja opiskelijoille sekä muillekin kansalaisryhmille.
Ryhmänjohtaja on Heikki Vähtäri. Kari Lattu toimii asiantuntijana ja kouluttajien opastajana ja Antero Luonila sihteerinä ja tiedottajana.
Kaikki VPK:lle tulevat valistustoimintaan liittyvät tapahtumapyynnöt ohjataan ryhmänjohtajan Heikki Vähtärin organisoitavaksi.
Ryhmän vahvuus on n. 30 henkeä. Valistusryhmän jäsenet kuuluvat edelleen omiin perusosastoihinsa.
VPK:lle on jo hankittu opetusvälineistöä, mm. kannettava pc ja videotykki.
Valistusryhmä kokoontuu säännöllisesti kuukausittain yhteisiin koulutuspalavereihin.
Loppuvuoden palaveripäivät ja niiden aiheet ovat
| Su 15.11. kello 16 | Päivä Paloasemalla-tapahtuman suunnittelu |
| Su 13.12. kello 16 | 112-päivän ja laskiaistiistain tapahtumien suunnittelua |
Lähiajan valistustapahtumat
| Ke 28.10. kello 17-19 | Bar Kinon ja ravintola PK:n henkilökunnan turvallisuuskoulutus |
| La 28.11. kello 10-14 | Päivä Paloasemalla-tapahtuma |
Mikäli valistustoiminta kiinnostaa sinua ota yhteyttä
Heikki Vähtäriin, puhelin 0400 704 920 tai
sähköpostitse heikki.vahtari@porinvpk.net
Terveisin,
Heikki Vähtäri,
ryhmänjohtaja |
|
25.10.2009
Heikki Takala
Punainen Kukko online aloittaa taas
Porin VPK:n tiedotuslehti, Punainen Kukko, on ilmestynyt monen vuoden ajan paperivihkosena pari kertaa vuodessa kertomaan jäsenistölle ja VPK:n yhteistyötahojen edustajille palokunnan tapahtumista. Juttujen määrä on vähän vaihdellut kirjoittajien inspiraation mukaan, mutta aina on ollut mukavaa lukea jäsenten omia kuvauksia yhteisestä toiminnasta. Lisänä on ollut myös toimintaan liittyvää asia-aineistoa, väliin myös ulkopuolisten asiantuntijoiden kirjoittamana. Joidenkin mielestä ehkä odotetuinta aineistoa ovat olleet valokuvat VPK:n toiminnasta, harjoituksista ja tositilanteista.
Lehden fyysisestä muodosta ja teknisestä toteutuksesta on keskusteltu ajoittain. Toisaalta olisi kiva tehdä näyttävä ja värikäs julkaisu, toisaalta siihen uhrattujen työtuntien ja rahavarojen pitäisi pysyä kohtuullisella tasolla. Joitakin vuosia sitten kokeiltiin tällaista nettisivuilla julkaistavaa versiota, mutta silloin todettiin, että liian monet jäsenet jäävät jakelun ulkopuolelle. Tänä päivänä lähes kaikilla on mahdollisuus päästä internetiin surffaamaan ja lukemaan tätä online-aviisia. Ajoittain voidaan tietysti myös tulostaa sivuja paloasemalla katseltaviksi. Online-julkaisun vahvuutena paperiversioon verrattuna on se, että jutut voidaan julkaista heti tuoreina tarvitsematta odottaa kahdesti vuodessa olevaa julkaisupäivää.
Tekniikka pelaa - nyt tarvitaan juttuja ja kuvia! Vetoan VPK:n jäsenistöön uuden yrityksen onnistumiseksi. Kirjoittakaa juttuja palokunnan tapahtumista ja ottakaa valokuvia. Ainakin nyt alkuun ne voi toimittaa minulle, esim. sähköpostilla: etunimi.sukunimi@porinvpk.net tai soittamalla 040 532 1083 ja sopimalla toimitustavasta.
Terveisin Heikki Takala, nettipuuhaaja |
|
23.10.2009
Anna Sivula
Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos
Karhu, kirves ja punainen kukko kansalaisyhteiskuntaa rakentamassa
Miksi Suomessa on niin paljon yhdistyksiä? Miten tavalliset kansalaiset ovat eri aikoina yrittäneet vaikuttaa historiaan?
Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella käynnistetty tutkimusprojekti keskittyy ymmärtämään ja esittelemään suomalaisen kansalaisyhteiskunnan muotoutumista Porin VPK:n tarjoaman mikrohistoriallisen näkökulman kautta. Paikallinen esimerkki auttaa ymmärtämään sitä, miten ryhmät ja yksilöt ovat autonomian ajalta lähtien osallistuneet suomalaisen kansalaisyhteiskunnan tuottamiseen. Hanke toteutetaan yhteistyössä Porin VPK:n kanssa. Vapaaehtoisen palokunnan pitkäkestoinen, katkokseton ja järjestäytynyt toiminta avaa historialliseen kontekstiinsa sijoitettuna kiinnostavan näkökulman suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin autonomian vuosista aina EU-aikaan asti.
Hankkeen tulokset julkaistaan historiateoksena, joka valmistuu vuonna 2013 juhlistamaan Porin VPK:n 150-vuotista taivalta. Tutkimusprojektiin liittyy myös verkko-opetusmateriaalia tuottava hanke. Projektiin osallistuu kuusi tutkijaa (FT Riina Haanpää, FM Johanna Jakomaa, HuK Suvi Aitto-oja, Fil. yo Jenni Tuulasjärvi ja Yht. yo Beata Immonen), joista osa työstää hankkeessa myös opinnäytteitään Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksella. Hanketta johtaa FT, yleisen historian dosentti Anna Sivula.
1800-luvun jälkipuolella eurooppalaiset yhteiskunnat teollistuivat ja kansalaiset saattoivat aiempaa paremmin osallistua yhteisten asioiden hoitoon. Suomen Suuriruhtinaskunnassa tämä näkyi vuosina 1856-1889 teollisena ja taloudellisena kasvuna sekä monenlaisena sivistyksellisenä ja poliittisena aktiivisuutena. Valtion rinnalle muodostui vireä kansalaisyhteiskunta. Vapaaehtoiset palokunnat osallistuivat jo varhain suomalaisen kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen. Ensimmäinen vapaaehtoinen palokunta oli perustettu Turkuun jo 1838. Aikakauden ihanteiden mukaisesti vapaaehtoiset palokunnat pyrkivät hoitamaan myös erilaisia sivistystehtäviä. VPK-yhdistykset perustivat kirjastoja, kuoroja, orkestereita ja teatteriryhmiä. Ne tuottivat kulttuuria yhdessä erilaisten sivistysjärjestöjen kanssa, mutta niiden organisaatio poikkesi sivistysjärjestöjen organisaatioista.
Kansakunta järjestäytyi yhdistyksiin 1860-luvulta lähtien. Vuosikymmen alkoi innostuneessa ja tulevaisuuteen uskovassa ilmapiirissä. Uuden innostuksen inspiroimista VPK -yhdistyksistä ensimmäinen perustettiin vuonna 1863 Poriin. Sitä seurasi yhdistysten perustaminen Helsinkiin vuonna 1864, Uuteenkaupunkiin vuonna 1866, Porvooseen ja Viipuriin 1867 sekä Vaasaan vuonna 1868. Yhdistyksissä luotiin ja opeteltiin uusia käytäntöjä, jotka vähitellen vakiintuivat nykyisen demokratian rakenteiksi.
Kansalaiset oppivat näissä yhdistyksissä demokraattisen päätöksenteon ja järjestäytyneen yhteiskuntaelämän perustaitoja. Yhdistysten toimihenkilöt oppivat suunnittelemaan ja dokumentoimaan järjestäytyneen organisaation toimintaa, äänestämään päätöksistä, tekemään investointeja ja ennen muuta hankkimaan järjestönsä toiminnalle rahoitusta. Järjestöt eivät toimineet toisistaan erillään. Järjestöt ja niiden jäsenet muodostivat vähitellen uudenlaisen yhteiskunnallisten toimijoiden verkon, jonka jäljet ovat edelleenkin näkyvissä ja jonka perintö on osa nykyisyyttämme.
Vapaaehtoinen palokunta toimi vuoteen 1926 asti Porin ainoana palokuntana. Vuonna 1926 perustettu pieni vakinainen palokunta aloitti toimintansa VPK:n tiloissa. Myöhemmin vakinainen ja vapaaehtoinen palokunta ovat toimineet yhteistyössä, ja nykyään Porin VPK toimii osana Satakunnan pelastuslaitosta. |
|
23.10.2009
Lauri Lempinen
Palolaitoksen veteraanit ja esikunta poliisiammattikorkeakoululla
Porin palolaitoksen veteraanien ja Porin VPK:n Esikunnan monivuotista hyvää yhteistyötä jatkettiin 1.6. tekemällä yhteinen vierailu Poliisiammattikorkeakouluun Tampereelle. Isäntänämme toimi koko päivän aiemmin Porin kihlakunnan poliisilaitoksella palvellut ja Satakunnan nykyisen hätäkeskuksen ensimmäisenä johtajana toiminut Polamk:n viestijärjestelmien ylikomisario Antti Jeronen, joka tällä hetkellä toimii SM:n poliisiosaston tietohallintoyksikössä.
Poliisiammattikorkeakoulu vastaa poliisikoulutukseen rekrytoinnista, opiskelijavalinnoista, poliisin perus- ja jatkotutkinnoista, oppilaitoksessa annettavasta täydennyskoulutuksesta sekä poliisialan tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Koulun alainen Poliisikoiralaitos toimii Hämeenlinnassa.
Oppilaitos sijaitsee Tampereen keskustasta noin kahdeksan kilometriä etelään, Hervannan kaupunginosassa. Poliisiammattikorkeakoulun alueen kokonaispinta-ala on noin 21 hehtaaria. Luokka- ja työhuonetilojen lisäksi alueella on muun muassa ajoharjoittelurata, ajoneuvokoulutustilat ja erityisesti poliisikoulutukseen suunniteltu harjoitusalue. Liikuntatiloissa on kuntosali, uimahalli, painisali sekä liikunta- ja palloilusali. Opiskelija-asuntolataloja on kahdeksan, ja niissä on vuodepaikkoja yhteensä yli 900.
Harjoitusalue on monipuolinen pienoiskaupunki, johon voidaan luoda mitä moninaisimpia harjoitustilanteita. Asuntojen huonejakoa voidaan yksinkertaisin keinoin muuttaa, jolloin harjoituksiin saadaan vaihtelevuutta tavoitteiden mukaisesti. Rakennuksista löytyy monenlaista toimintaa Alkosta ja autoliikkeestä Markun baariin, joten harjoitustilanteita voidaan luoda järjestyshäiriöistä ja pysäköintirikkeistä aina ryöstöihin ja väkivaltarikoksiin asti. Katujen nimet ovat kaksikielisiä.
Poliisimuseon tehtävänä on kerätä, tallentaa, tutkia ja asettaa näytteille Suomen poliisin toimintaan liittyvää esineistöä, perinnettä ja historiaa. Sen vastuulle kuuluu myös opetus- ja julkaisutoimintaa sekä alueellisten erikoisnäyttelyjen järjestäminen. Museo ei ole siis rikosmuseo, vaan alan kehittämisen vaiheita esittelevä museo, jonka tärkeä tehtävä on osallistua tämän päivän poliisitoiminnan kansalaisvalistamiseen. Erinomaisena oppaanamme toimi apulaistutkija Maritta Jokiniemi.
Koululla on operatiivisen johtamisen harjoitteluun tarvittavat tilat, jonka viestitekniikka on viimeistelyä vailla valmis. Tila voidaan väliseinällä erottaa kahdeksi identtiseksi luokaksi. Operatiivisen johtamisen koulutusjärjestelmää ja sen suomia mahdollisuuksia esitteli ylikomisario Kauko Hakala. Kuultiin myös selvitys poliisin kenttäohjelmistosta.
Osa Hätäkeskuspäivystäjän koulutuksesta suoritetaan Poliisiammatti-korkeakoulussa, jossa luokkahuoneopetuksen lisäksi on opetushätäkeskus. Tampereella opetuksen pääpaino on tietenkin poliisiasioissa, mutta kaikessa päivystäjäkoulutuksessa on punaisena lankana viranomaisten yhteistoiminta. Jerosen lisäksi päivystäjäkoulutusta esittelivät ylikonstaapeli Jukka Korhonen ja ylikonstaapeli Jari Saarnio, joka harrastuksenaan on Länsi-Vesilahden VPK:n operatiiviseen toimintaan osallistuva puheenjohtaja.
Päivän antiin tyytyväiset matkassa olleet palokuntaveteraanit:
Palolaitoksen veteraanit: Timo Hyökyranta, Lasse Jäntti, Arto Lappalainen, Lauri Lempinen, Lasse Mattila, Markku Mäkelä, Seppo Saarivirta, Veijo Savinainen ja Tuomo Soraluoma.
Esikunta: Teuvo Kaapeli, Pertti Koponen, Matti Kraapo, Altti Lehtola, Lauri Lempinen, Tauno Partanen ja Kauko Salonen. |
|